Digitaalisiin ratkaisuihin tarvitaan TPEX:iltä raaka-ainetta, eli avaatteko näitä kohtia lisää?
Kun työmaalogistiikka suunnitellaan ja toteutetaan asiantuntemuksella, rakentamisesta tulee tuottavampaa. Hukka vähenee, hankkeen läpimenoaika nopeutuu ja asentajan työn tuottavuus paranee.
Oikea materiaali oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Konsultointi
Asiakaskohtaisesti räätälöity palvelu, joka auttaa syventymään logistiikkaan sekä ratkaisemaan siihen liittyviä haasteita.
Logistisen toimintamallin määritys
Kartoitamme ja analysoimme hankkeen logistisen prosessin. Laadimme sen pohjalta logistiikan toimintamallin, joka ottaa kantaa mm. prosesseihin, kustannuksiin, vastuisiin sekä velvoitteisiin.
Logistiikkastrategian määritys
Määrittelemme asetettujen tavoitteiden mukaisen logistiikkastrategian. Se linjaa, miten logistiikkaa suunnitellaan, koordinoidaan, toteutetaan sekä johdetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Workshopit
Logistisia haasteita, pohdittavia tavoitteita tai akuutteja ongelmia? Ratkaise ne kanssamme avoimeen keskusteluun ja vankkaan asiantuntemukseemme pohjautuvassa workshopissa.
Koulutukset
Tarjoamme asiakkaillemme yksilöllisiin tarpeisiin vastaavaa logistiikkakoulutusta.
Suunnittelu
Suunnittelemme kanssasi tilaus-toimitusketjun hallinnan hankkeen virtauksen näkökulmasta. Suunnitelma huomioi volyymit, kuljetusten määrät, materiaalin kulkeutumisen tehtaalta työmaalle sekä kiertotalouden.
Koordinointi
Hallinnoimme materiaalivirtoja päivittäin digitaalisesti. Mikäli aikataulut tai massat muuttuvat, pystymme tekemään ripeästi muutoksia. Avullamme vältät yllätykset.
Välivarastointi ja kuljetukset
Välivarasto mahdollistaa suurien erien varastoinnin sekä setittämisen pienempiin eriin. Siten materiaali on aina asianmukaisesti varastoitu ja se saapuu työmaalle juuri oikeaan aikaan.
Johtaminen
Ammattitaitoinen projektinjohtomme varmistaa, että sovitut työt etenevät turvallisesti, laadukkaasti ja budjetoidusti. Osallistumme myös palavereihin ja katselmuksiin.
Logistiikkatyöt
Työmaalogistiikassa ajoitus ja tarkkuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Me huolehdimme, että materiaalit ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Varmistamme, että työmaalle otetaan vastaan vain sovitut kuormat ja alue pysyy siistinä.
NPL
Lorem ipsum
TPEX Datahub
Lorem ipsum
Integraatiot eri järjestelmien välillä
Lorem ipsum
Digitaalisiin ratkaisuihin tarvitaan TPEX:iltä raaka-ainetta, eli avaatteko näitä kohtia lisää?